Page 48 - Kivaa, että on kirjastoja! - opas vaikuttamiseen
P. 48

                  Markkinoinnin kohteet
Tärkein kohderyhmä ja perimmäinen syy, miksi kir- jasto on olemassa, on palvella asiakkaita. Markki- noinnin näkökulmasta voidaan kysyä, viestitäänkö kirjastopalveluista lähinnä nykyisille asiakkaille vai pystytäänkö sitä kohdistamaan laajemmin koko väestölle tähdäten uusien asiakkaiden tavoittami- seen? Esimerkiksi maahanmuuttajatyö on tärkeässä roolissa, kun suunnitellaan keinoja saada kunnan uusista asukkaista myös kirjastojen asiakkaita.
Toimintaa tulisi perustella aina asiakkaan, eikä kirjaston arvoilla. Tässä on kuitenkin hyvä muistaa se, että arvojen olisi hyvä olla linjassa toistensa kanssa niin, että samat arvot palvelevat sekä asi- akkaita että kirjastoa. Kirjasto on osa kunnan palve- luverkkoa ja siten sillä on myös rooli paikkakunnan vetovoimaisuuteen liittyen. Hyvät palvelut yksin- kertaisesti lisäävät kunnan vetovoimaa. Ihmisten lisäksi hyvät palvelut lisäävät myös kiinnostusta yrityksissä, kun ne pohtivat sijoittumistaan. Kirjasto ei pysty ainoastaan omissa kanavissaan markkinoi- maan arvojaan, vaan siihen tarvitaan tiivistä yhteis- työtä esimerkiksi tiedotusvälineiden tai kunnan muiden organisaatioiden kanssa.
Päättäjät nousevat tässä julkaisussa esiin tär- keänä viestinnän ja markkinoinnin kohteena, koska kyseessä on vaikuttamisen opas ja päättä- jille viestiminen on helposti yhdistettävissä vai- kuttavuuteen. Päättäjien kanssa toimiessa koros- tuu aktiivinen osallistaminen päätöksentekoon. Päätöksentekijöitä kannattaa osallistaa ja antaa vaikuttaa. Antaa heidän olla osa ratkaisua, ei ongel-
Lapsien kouluvierailuun voisi lisätä ”tönäisyn” aikuisia kohtaan. Kotitehtävänä voisi olla kirjastoon tuleminen vanhemman kanssa seuraavalla kerralla. Pyytäkää vanhemmat mukaan! Opeta vanhempasi kirjaston käyttäjäksi.
Mistä vaikuttavuus syntyy? Voisiko paikallinen päättäjä sparrata kirjastoa viestinnässä?
Toimintaa tulisi perustella aina asiakkaan, eikä kirjaston arvoilla.
maa. Päättäjät kannattaa ottaa aktiivisesti mukaan ratkaisemaan haasteita, eikä antaa heidän toimia erillään kirjastosta.
Kirjaston aktiivisuutta ja aloitekykyä kaivataan varsinkin näkymättömyyden uhatessa. Silloin on keskeistä jalkautua päätöksentekijöiden puheille ajoissa. Tämä edellyttää kirjastolaisilta kunnan päätöksentekoprosessin tuntemusta. Suuret hank- keet ovat yleensä sidottuja kunnan tai valtion laajoihin strategisiin linjauksiin, joten julkishallin- nossa projektien eteneminen saattaa kestää vuo- siakin. Tavoitteiden ja perustarpeiden läpivieminen ja resurssien hankkiminen mahdollistuu vasta, kun ne ovat kirjattu suunnitelmiin ajoissa.
Kun vaikuttaminen nähdään osana kirjastolais- ten perustaitoja, myös päättäjiin vaikuttamisesta tulee arkipäivää. Oikea-aikainen asioiden ajaminen eteenpäin voi vaatia opettelua, sillä tärkeät päätök- set tehdään usein vuosia etukäteen. Päätöksenteon aikataulusta johtuen onnistunut päättäjille suun- nattu viestintä, markkinointi ja lobbaaminen on jatkuvasti käynnissä.
Päätöksentekijöitä kannattaa osallistaa ja antaa vaikuttaa. Antaa heidän olla osa ratkaisua, ei ongelmaa.
     46
 






















































































   46   47   48   49   50