Page 25 - Kivaa, että on kirjastoja! - opas vaikuttamiseen
P. 25

 Mitä vaikuttavuus on kirjaston näkökulmasta?
Vaikuttavuudella tarkoitetaan laajoja ja yleisiä yhteiskunnallisia muutoksia, joita toiminnalla on saatu aikaan. Vaikuttavuutta käsiteltäessä ei voida unohtaa kirjastolakia. Kirjastolaissa kirjastojen tavoitteeksi on annettu edistää esimerkiksi väes- tön yhdenvertaisia mahdollisuuksia sivistykseen ja kulttuuriin, tiedon saatavuutta ja käyttöä sekä aktiivista kansalaisuutta, demokratiaa ja sanan- vapautta.
Kirjastossa valitaan mittarit ja menetelmät, joilla arvioidaan palvelujen ja toiminnan onnistumista – esimerkiksi kirjaston vaikutusta aktiiviseen kan- salaisuuteen, yhdenvertaisuuteen tai tiedon saata- vuuteen. Tämän arvion perusteella palveluita kehi- tetään edelleen, jotta halutut vaikutukset voidaan jatkossa saavuttaa entistä paremmin. Arviointia tarvitaan siis kirjaston toiminnan kehittämiseksi, mutta myös kirjaston palveluista eteenpäin kerto- miseksi eli viestintään. Jälkimmäistä, eli vaikutta- javiestintää käsitellään tarkemmin kolmannessa luvussa.
Esimerkkitapaukset sisältävät innostavia otteita toiminnasta, jolla on ollut vaikutusta. Koska vaikut- tavuus on aiheena monisyinen, aihetta on tutkittu paljon ja sille löytyy paljon määritelmiä. Kirjaston vaikuttavuus on määritelty ja kuvattu etenkin kan- sainvälisessä ISO-standardissa Tieto ja dokumen- tointi. Kirjastojen vaikuttavuuden arvioinnin mene- telmät ja toimenpiteet (SFS-ISO 16439:2016). Sen avulla kirjastojen vaikuttavuutta ja arvoa voidaan arvioida yhdenmukaisesti myös kansainvälisesti.
Vaikuttavuus on kirjastojen ja niiden tarjoamien palveluiden vaikutusta yksilöihin, yhteisöön ja yhteiskuntaan.
Milloin olet viimeksi kysynyt itseltäsi tai työtovereiltasi, mitkä ovat kulloisenkin työtehtävän vaikutukset?
  23
ARVIOI
VIESTITÄ
Standardin mukaan vaikuttavuus on kirjastojen ja niiden tarjoamien palveluiden vaikutusta yksilöi- hin, yhteisöön ja yhteiskuntaan. Esimerkiksi hyvin- vointivaikutukset ovat tärkeä yksilöllinen vaikutus. Kirjasto on turvallinen ja viihtyisä ympäristö. Kir- jastossa on mahdollista luoda kontakteja muihin ihmisiin. Yhdenvertaisuus ja kaikille avoin tila ovat kirjastoon yhdistettäviä arvoja, jotka vaikuttavat yhteisöllisyyden tuntemiseen. Etenkin pienen paik- kakunnan kirjastolla voi olla suuri paikallinen rooli esimerkiksi elämysten tuottamisessa ja tapahtu- mapaikkana.
Yhteiskunnallisesti kirjasto auttaa yksilöitä muun muassa pääsemään erilaisten yhteisöjen jäseniksi, tukemaan avointa tiedonsaantia ja osallistumaan koulutukseen. Yhteiskunnallinen vaikuttavuus näkyy yleensä vasta pidemmällä aikavälillä. Se koostuu vaikutuksista yksittäisiin kansalaisiin. Kir- jastojen, niin kuin muidenkin julkisten palveluiden, kohdalla puhutaan myös taloudellisesta arvosta. Kirjaston palvelujen rahallista arvoa on haastava osoittaa, sillä vaikutukset ovat usein kouriintuntu- vien sijaan käsitteellisiä. Talouden lukuja on silti tärkeää käsitellä, etenkin päätöksentekijät ovat niistä kiinnostuneita.
KEHITÄ























































































   23   24   25   26   27