Page 32 - Digia koneeseen
P. 32

 Leikillllisyys kokeilun ja oppimisen avaimena
1988
Suomalaisten yliopistojen paikallisverkko Funet yhdistetään Internetiin Tukholman kautta.
1989
BBS-yhteyksien, eli ns. purkkien kulta-aikaa. Purkki on lankapuhelinverkkoon liitetty tietokone, joka voi vastaanottaa datapuheluita modeemin avulla. Purkkien ympärille muodostuu oma kulttuurinsa ja sosiaaliset yhteisönsä.
30
3
Tutkimustieto kertoo, että erityisesti ikäänty- neiden kohdalla oppimista tapahtuu parhaiten silloin, kun opastus on yksilöllistä ja rakentuu omien kiinnostuksen kohteiden sekä tarpeiden varaan. Toiminnassa kannattaa hyödyntää ongelmanratkaisua ja leikillisyyttä sekä yhteisöllisyyttä ja yhteistoimintaa. Lei- killisyys lisää luovuutta ja spontaaniutta ja voi kompen- soida esimerkiksi ikääntymisestä johtuvia haasteita. (Rasi et al: Aikuisten ja ikääntyneiden mediakasvatus, 2016) Tämä kannattaa ottaa huomioon myös mediakasvatuksen suun- nittelussa ja hyödyntää tutuksi ja turvalliseksi koetun kir- jastoympäristön edut. Kirjaston kynnys on matala, ja sen ylitse on helppo astua kokeilemaan uusia, tuntemattomia polkuja.
Edellisessä luvussa esitellyn digivinkkauksen ohelle voisi kirjastoympäristöön miettiä työpajamaista toimintaa. Miten yhdistää digi, yhteisöllisyys ja leikillinen kokeile- minen?


























































































   30   31   32   33   34