Page 88 - Kivaa, että on kirjastoja! - opas vaikuttamiseen
P. 88

  Tehtävä 5
Mikä on kirjastosi tapa toteuttaa kulttuurihyvinvointia?
Taulukosta saat ideoita kirjaston toiminnan näkyväksi tekemiseen kunnan hyvinvointikertomukseen. Taulukossa on valmiina erilaisia tavoitteita, kunnittain tavoitteet voi olla määritelty eri tavoin. Tarkastele millaisia tavoitteita oman kuntasi hyvinvointikertomuksessa on ja valitse sekä muotoile alta kirjastoosi ja oman kuntasi tavoitteisiin sopivia toimenpiteitä tai niiden osia. Toimenpiteille on määritelty valmiiksi arviointimittareita, jotka voit poimia taulukosta. Muokkaa resurssit-kohtaan oman kuntasi, kirjastosi ja yhteistyökumppanisi resurssit (esim. kirjasto, varhaiskasvatus, koulu, kunnan info, kansalaisopisto, muut kuntatoimijat, hyvinvointipalvelut/neuvola, paikalliset yhdistykset, järjestöt, seurakunta). Kaikkea ei tar- vitse tehdä yksin. Huomaa, että useimmat taulukossa olevat asiat ovat sellaisia, joita kirjasto on tehnyt jo pitkään. Asian sanoittaminen virallisiin asiakirjoihin tekee toiminnan näkyväksi niin kirjastolle itselleen kuin päättäjille.
 MUISTA KERTOA NÄISTÄ TAUSTA-ASIAKIRJOISTA HYVINVOINTIKERTOMUKSESSA
     KIRJASTOJEN VISIOT/STRATEGIAT
     KIRJASTONKÄYTÖN- OPETUKSEN JA LUKEMISEN EDISTÄ- MISEN SUUNNITEL- MAT ERI LUOKKA- ASTEILLE
   KIRJASTO- JA KULT- TUURITAPAHTUMIEN VUOSIKELLO.
   KULTTUURIKASVA- TUSSUUNNITELMA
    HYVINVOINTISUUNNITELMA
    PAINOPISTE/ TAVOITE
TOIMENPITEET
RESURSSIT
ARVIOINTIMITTARIT
       KIRJASTON JA KULT- TUURITOIMEN JÄR- JESTÄMÄT MATALAN KYNNYKSEN TAPAH- TUMAT
KIRJASTON ROOLI JA YHTEISTYÖTAHOT TAPAHTUMIEN JÄR- JESTÄMISESSÄ
   HYVINVOINNIN EDIS- TÄMISEN ERILLISOH- JELMAT
      YHTEISÖLLISET TAPAHTUMAT HYVIN- VOINNIN JA OSALLI- SUUDEN LUOJANA
KUNNAN KULT- TUURITOIMIJOIDEN YHTEISTYÖN LISÄÄ- MINEN, KULTTUURI- TOIMIJOIDEN YHTEIS- KOKOUKSET, JOISSA VALITAAN VAIKUTTA- MISTAVAT ESIM. ASU- KASKOHTAAMISET
JA YHTEISKEHITTÄ- MINEN
TOTEUTUNEIDEN TAPAHTUMIEN MÄÄRÄ, OSALLISTU- JIEN MÄÄRÄ
TEA-VIISARI > KULT- TUURI > OSALLISUUS
86













































































   86   87   88   89   90