Page 79 - Kivaa, että on kirjastoja! - opas vaikuttamiseen
P. 79

        Kirjasto on hyvin- vointia vahvistava kaiken tiedon paikka
”Kirjastot tarjoavat turvallista, julkista tilaa heikommassakin asemassa oleville väestöryhmille. Lapselle ja nuorelle jo kirjaston tarjoamat mahdollisuudet syventyä ja erikoistua itseä kiinnostaviin aiheisiin voivat luoda perustan uusille ajatuksille ja yhteiskuntaa muuttaville innovaatioille.”
Pia Houni
Kaiken tämän hyvän tekemisen sanoittamiseen liittyy myös tulevaisuuden ennakointi, kokeile- minen ja hyväksi koetut, totutut keinot oivaltaa kirjastojen muuttuvat merkitykset kulttuurihy- vinvoinnille. Uusi kulttuurihyvinvoinnin käsite on kuin avaamaton kirja – se samanaikaisesti kutsuu sanoittamaan kulttuurin osaksi hyvin- vointia ja kirjastolaiset tutustumaan lukemat- tomiin sen sanoista avautuviin mahdollisuuk- siin tuoda kirjaston roolia näkyväksi osana kuntalaisten ja kirjaston asiakkaiden hyvinvointia.
Kun kirjastolaiset ymmärtävät kulttuurihyvinvoinnin käsitteen ja kir- jaston roolin sen tukemisessa, ollaan askeleen edempänä sitä, että kunnan päätöksenteossa kirjasto tulee myös kirjallisesti määritellyksi osaksi kuntalaisten hyvinvointia tukevia palveluja. Sitäkin tärkeämpää, silloin kirjaston tiedetään tulevan käytännössä tukeneeksi kuntalaisten hyvinvointia.
                 77
Pia Houni
tieteen ja taiteen asiantuntija, dosentti, kirjailija



























































































   77   78   79   80   81