Page 68 - Kivaa, että on kirjastoja! - opas vaikuttamiseen
P. 68

                     Jokainen pienen kunnan kirjastolainen on ihme
Työpäiväkirjat näyttävät, miten upeilla tavoilla kirjastolain tehtäviä toteutetaan sekä Kyyjärvellä että Vesilahdella. Työpäiväkirjoissa korostuu myös oman työn suunnittelun merkitys, työntekijöiltä edellytetään suunnitelmallisuutta ja kykyä prio- risointiin. Ammattilaisten päiviin sisältyy hyvin eri- laista osaamista vaativia tehtäviä: digiasioita, hal- linnollista työtä, kokoelmatyötä ja valintapäätök- siä, erityisvastuuta, kumppanuuksia ja yhteistyötä, hyvinvointiasioita, sosiaalista mediaa, monipuo- lista mediatyötä ja markkinointia. Lisäksi kuvauk- sissa vilisee erilaisia kirjaston uusiakin palveluita: kuntosalikortteja, kausikortteja, satutunteja, uusien
Voimaa yhteistyöstä
Seudullisen kirjastokimpan merkitys pienemmän kirjaston työhön on suuri. Kimppa mahdollistaa asiakkaille sen, että kirjasto pystyy tarjoamaan asiakkaille merkittäviä palveluita esimerkiksi fyysisten ja e-aineistojen muodossa ja toisaalta antaa henkilöstölle valtavan määrän tietoa ja taitoa. Maarit Ohrasen mukaan kirjastokimpan tuoma hyöty näkyy esimerkiksi ICT-asioissa, yhteishan- kinnoissa ja vaikuttavuudessa: ”Kun on sitouduttu yhteistoimintaan, talousarviota laadittaessa tämä huomioidaan. Säästöpaineet saattaisivat olla kovempia ilman kimppaa”.
Pienet kirjastot antavat myös oman panoksensa isomman kirjastoverkoston työhön. Seutulainoja lähtee kirjastoista laajasti verkoston asiakkaille,
järjestelmien käyttöön liittyviä koulutuksia, keskus- telua pelisäännöistä nuorten kanssa, kimppayh- teistyötä ja ennen kaikkea oman työn organisointia.
On totta, että pienen kunnan kirjaston resurssit ovat pienet. Aivan yhtä hyvin voidaan kysyä, millä tavalla ne tosiasiassa haastavat uuden kirjastolain toteuttamista? Miten resurssien niukkuus voidaan kääntää voimavaraksi ja mahdollisuudeksi päät- tää oman työn sisällöistä? Missä valossa pienten kirjastojen vaikuttava työpanos tulisi nähdä: posi- tiivisena tehokkuutena vai huolestuttavana veny- misenä?
yhteisiin pelisääntöihin sitoudutaan ja sovittuja toimintatapoja noudatetaan. Marjo Höyssä kuvai- lee, että Vesilahden kirjasto osallistuu myös moni- kanavaiseen PIKI-verkkokirjaston palveluun: ”Päi- vystämme chatissa omalla vuorollamme joka kuu- kausi vuoden ympäri”. Pienelle kirjastolle on hie- noa hehkuttaa kuuluvansa kirjastojen kimppaan!
Säästöpaineet saattaisivat olla kovempia ilman kimppaa.
66

























































































   66   67   68   69   70