Page 63 - Kivaa, että on kirjastoja! - opas vaikuttamiseen
P. 63

  Mitä kaikki voisivat oppia pieniltä?
Paljonkin. Monipuolisuus on huikeaa, mutta toi- saalta huolestuttavaa. Suomen pienet kirjastot ovat täynnä osaavia supersankareita, jotka tekevät kaikkensa asiakkaiden palvelemiseksi. Huoli jak- samisesta sekä osaamisen ja resurssien riittävyy- destä sen sijaan on asia, jonka varmasti jokainen pienen kunnan kirjastolainen tunnistaa. Esimer- kiksi vuonna 2022 julkaistun aluehallintoviraston peruspalveluiden arvioinnin mukaan kirjastoilla on vaikeuksia suoriutua lakisääteisistä tehtävistään.
Riittävyys on yksi keskeisistä esteistä.
Erityisesti pienissä kunnissa henkilöstön riittävyys on yksi keskeisistä esteistä lain toteuttamiseen.
Pienessä kirjastossa tarvitaan suurta osaamista. Suuri ja monipuolinen osaaminen on pienelle kir- jastolle välttämätöntä. Suurissa kirjastoyksiköissä osaamisen joustavuuden ja elinikäisen oppimisen esteenä voi olla siiloutuminen, joka johtaa syvem- pään asiantuntemukseen tietyssä työnsisällössä, mutta estää näkemästä työn muutosta. Pienessä kirjastossa kirjastolaiselta edellytetään lähtökoh- taisesti itseohjautuvuutta ja oman työn johtamista. On mahdollista kääntää ajatus niin, että pienissä ollaan itse asiassa esimerkkejä juuri isommille. Asiakkaiden huomioiminen, osaamisen kehittämi- nen ja työn monipuolisuus näkyvät kirkkaimmin pienten ruohonjuuritasolla.
              Pienen kirjaston viikko-ohjelma – tehokkuutta ja venymistä
Maarit Ohranen työskentelee noin 1300 asukkaan Kyyjärven kunnassa kirjaston- hoitajana. Maaritin työajasta pieni panos menee lisäksi kansalaisopiston tehtäviin. Maaritin lisäksi 50-prosenttisella työajalla kirjastossa vaikuttaa kirjastovirkailija. Kirjaston johtajana toimii virallisesti sivistysjohtaja.
Marjo Höyssä on noin 4300 asukkaan Vesilahden kunnan vastaava kirjastovirkailija. Kuten Kyyjärvellä, myös Vesilahdella kirjaston esihenkilövastuussa on sivistysjoh- taja. Pyysimme Maaritia ja Marjoa pitämään työpäiväkirjaa kirjaston viikkoon kuu- luvista työtehtävistä. Kirjaukset on tehty 3.–9.10.2022 välisenä aikana.
              61


























































































   61   62   63   64   65