Page 62 - Kivaa, että on kirjastoja! - opas vaikuttamiseen
P. 62

   Pohdi mikä sinua innostaa ja motivoi kirjastotyössä?
 Jarkko Rikkilä
”Kaikki loppuu aikanaan, vaan kirjaston työt ei milloinkaan” – suurta työtä pienessä kunnassa
Kehittämiskirjaston toiminnan myötä vajaan viiden vuoden aikana on vahvistunut ajatus, että kirjasto- työssä työntekijöitä innostavat eniten asiakkaiden kohtaaminen, työn monipuolisuus ja yhteiset arvot. Asiakkaiden ääni pääsee esille seuraavassa luvussa ja yhteistä arvopohjaa käsitellään monesta näkö- kulmasta julkaisun eri luvuissa. Työn monipuoli- suus sen sijaan voi viitata moneen ja tarkoittaa eri tilanteissa eri asiaa. Se voi olla valtaa valita, mahdollisuuksia reagoida käyttäjien toiveisiin ja kirjastoammattilaiselle tapa hyödyntää omia vah- vuuksia ja osaamista. Tässä luvussa pääsemme kahden työntekijän mukaan seuraamaan heidän työviikkoaan pienessä kirjastossa.
Kirjastolain tehtävät, nuo kuusi lähes myyttistä rakkaan työmme ulottuvuutta, raamittavat työn monipuolisuutta. Kun keskisuurissa ja isommissa kirjastoissa on mahdollisuus erikoistua tiettyjen tehtävien toteuttamiseen, pienissä kirjastossa
yhden tai muutaman työntekijän vastuulle voi hel- posti jäädä koko lain tehtävien kirjo. Ihmisten, siis yksittäisten ammattilaisten, rooli korostuu aivan toisella tavalla kuin delegointia mahdollistavissa yksiköissä. Yksilön vastuun lisäksi kunnan toimijoi- den moniammatillinen yhteistyö ja henkilökemiat nousevat toiminnan järjestämisessä tärkeäksi.
Kirjastotyössä työntekijöitä innostavat eniten asiakkaiden kohtaaminen, työn monipuolisuus ja yhteiset arvot.
   60
 


























































































   60   61   62   63   64