Page 62 - Digia koneeseen
P. 62

           Älylaitteen käyttö työvälineenä oli vuoden 2018 asiakaspalveluhankkeen tutkimuksen perus- teella alueemme kirjastoissa vähäistä. Osaltaan sen nähtiin johtuvan siitä, että kirjastojen henkilökunnalla ei ole käytössään tarpeeksi laitteita. Myös vuoden 2019 digihankkeen pienille kirjastoille suunnatussa kyselyssä kävi ilmi, että alueel-
lamme oli kirjastoja,
joissa älylaitteita ei
ollut henkilöstön
käytössä lainkaan,
tai niitä oli vain
yksittäisiä. Tämä
on huolestuttavaa,
koska käytettävissä
olevilla laitteilla on
suuri merkitys hen-
kilöstön osaamisen
kannalta. Paikoi-
tellen näyttää siltä,
että työnantaja ei
ainakaan tällä het-
kellä tarjoa henki-
lökunnan käyttöön
ajanmukaisia lait-
teita, vaikka laki vel-
voittaa työntekijät
opastamaan asiak-
kaita digitaidoissa.
Voidaankin ajatella,
että tällaisessa tilan-
teessa kirjaston
resursointi on risti-
riidassa sekä kirjastolain että digitaalisten palvelujen jär- jestämistä koskevan lain kanssa.
Pienten kirjastojen digiopastuskyselyn (2019) vastauk- sissa työkäyttöisten laitteiden puutteen koettiin kaven- tavan oman osaamisen kehittämisen mahdollisuuksia.
2000
ISDN- yhteydet alkavat korvata modeemiyhteyksiä. Netin käyttö nopeutuu. Ericsson tuo markkinoille ensimmäisen, mustavalkoisen, kosketusnäytöllisen älypuhelimen.
6
Samaan aikaan asiakkaat käyttävät laitteillaan monen- laisia palveluja ja sisältöjä, ja hakevat näihin tukea kirjas- tosta. Tottumus erilaisten laitteiden käyttöön sujuvoittaisi asiakaspalvelua ja madaltaisi kynnystä opastamiseen. Olisi hyvin tärkeää viestiä laiteresursseista päättäville älylaitteiden merkityksestä sekä henkilökunnan että asi-
akkaiden käytössä.
Laitteiden ja niiden käytön harjoittelun lisäksi asia- kaspalvelutilanteisiin lait- teiden kanssa tarvitaan rohkeutta, joustavuutta ja improvisointia. Jokainen asiakastilanne on erilainen eikä kirjastolaisen tarvitse olla ”joka digin asiantun- tija” – tiedonhaulla ja sovel- tamisella pääsee pitkälle, kun perustaidot ovat hal- lussa.
    60
     2001
Internetbussi Netti-Nysse aloittaa toimintansa Tampereella. Nysse toteuttaa opetusministeriön tietoyhteiskuntastrategioissa kirjastoille määriteltyjä uusia tehtäviä, joita ovat muun muassa tietoverkkojen ja sähköisten tietotuotteiden käyttäjäopastus ja tietoverkkoyhteyksien tarjoaminen.
Älylaitteet töihin!




























































   60   61   62   63   64