teosluetteloon
 

 

HARRY KIVIJÄRVI
(1931-2010)

Pirkka
1987

Taivassalon punaruskea graniitti
korkeus 10 m

Sorin aukio, Hatanpään valtatie

tietoa taiteilijasta sijainti kartalla

 

Pirkka
Pirkka-teos on Sorin aukiolla graniittijalustalla seisova kahdesta osasta rakentuva suorakaiteen muotoinen kivipaasi, jonka keskellä on kapea aukko. Teoksen ulkopintaa koristavat paaden kahdella vastakkaisella puolellla sijaitsevat soikionmuotoisten syvennysten sarjat. Pirkka-veistoksen aiheena on pirkaksi tai pulkaksi kutsuttu puukapula, jota käytettiin kuitin tapaan. Kapulaan merkittiin lovimerkinnöillä tavaran arvo tai määrä, kapula halkaistiin ja kummallekin kaupan osapuolelle jäi oma puoliskonsa. Vastaavanlaisen maksuvälineen ovat tunteneet monet Euroopan ja Aasian kansat. Kiitolinja Oy:n perustaja, kauppaneuvos Reino Lahtikari (1906-1987) teki kotikaupungilleen lahjoituksen julkisen taideteoksen hankkimiseksi Sorin aukiolle. Lahtikarin liiketoiminnan keskus oli vuosikymmenien ajan sijainnut Sorin aukion välittömässä läheisyydessä. Taiteilija Harry Kivijärvi on suunnitellut koko aukion valaisimia, penkkejä, roskapönttöjä ja vesiallasta myöten. Vesialtaan pohjaan taiteilija suunnitteli mosaiikin. Teos luovutettiin kaupungille Tampereen päivänä 1.10.1987.
 

 

HARRY KIVIJÄRVI

(1931-2010)

Turussa syntynyt Harry Kivijärvi opiskeli Turun Taideyhdistyksen piirustuskoulussa vuosina 1947-50 ja Suomen Taideakatemian koulussa vuosina 1950-52 sekä ulkomailla Accademia di Belle Artissa, Roomassa vuosina 1955-56. Hänen teoksiaan oli ensi kertaa esillä näyttelyssä vuonna 1953.

Taiteilijan teoksia on useissa taidekokoelmissa sekä kotimaassa että ulkomailla. Harry Kivijärven tunnetuimpia julkisia teoksia ovat Uno Cygnaeuksen muistomerkki vuodelta 1965 Hämeenlinnassa sekä Runeberg, Lönnrot, Snellman vuosilta 1962-68 Turun yliopistolla. J.K.Paasikiven muistomerkki vuodelta 1980 Helsingissä ja Urho Kekkosen hautamuistomerkki vuodelta 1987 kuuluvat taiteilijan myöhempään tuotantoon.

Harry Kivijärvi on toiminut opettajana Taideteollisessa oppilaitoksessa vuosina 1964-68 sekä Suomen taideakatemian koulussa vuosina 1968-71 ja 1977-80 sekä yliopettajana 1980-82. Harry Kivijärvi sai Pro Finlandia -mitalin vuonna 1970. Hän oli ehdolla Ars Fennica -palkinnon saajaksi vuonna 2000.

Harry Kivijärvi asuu pääosin Ranskassa.


 

Harry Kivijärvi

Tutustu myös Kuvataiteilijamatrikkeliin

sivun alkuun
© Tampereen kaupunki 2011/
Tampereen nykytaiteen museo
teosluetteloon