teosluetteloon
 

 

PEKKA KAUHANEN
(1954)

Odottajan puku
2001-02

pronssi

Kuninkaankatu
kävelykatu

tietoa taiteilijasta sijainti kartalla

 

Odottajan puku
Pekka Kauhanen on toteuttanut useita kymmeniä lapsen kokoisia miehen puku -teoksia. Hän kuvaa teoksissaan miehen pukua - länsimaisen miehen uniformua, jonka mies pukee ylleen konfirmaation yhteydessä 15 vuotiaana ja josta mies ei luovu koko aikuisikänsä aikana. Pienikokoisten teosten sarjaa tuli 2001-02 täydentämään miehen kokoinen pukuteos.

Pekka Kauhasen Odottajan puku -veistos oli sijoitettu kesän 2003 ajaksi Kuninkankadun kävelykadulle. Kesän kokemukset osoittivat tämän teoksen sopivan hyvin vilkkaalle kävelykadulle, joten kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta teki päätöksen teoksen hankkimisesta kaupungille ja sijoittamisesta pysyvästi nykyiselle paikalleen.

Odottajan puku -teos on ihmisen kokoinen. "Tämän kaverin tarkoitus on olla kadunmies muiden vertaistensa joukossa" luonnehti taiteilija teostaan. Pekka Kauhasen toivomuksena on, että teoksesta muodostuisi kaupunkilaisille kohtaamispaikka.
 

 

PEKKA KAUHANEN

(1954)

Pekka Kauhanen opiskeli Suomen Taideakatemian koulussa 1976-80. Hänen teoksiaan oli esillä ensimmäistä kertaa Imatralla vuonna 1977. Hän on osallistunut näyttelyihin sekä kotimaassa että ulkomailla.
Pekka Kauhasen julkisista teoksista tunnetuin on vuonna 1990 Kajaanissa paljastettu Urho Kekkosen muistomerkki Suuri aika. Muita Kauhasen julkisia teoksia ovat Liekehtivä, 1987 Kuopion yliopistolla sekä Tuoksuva askel Kurkimäessä, Helsingissä vuodelta 1998.
Pekka Kauhanen on sijoittunut palkinnoille useissa kotimaisissa kuvanveistokilpailuissa. Hän on toiminut opettajana Taideteollisessa korkeakoulussa 1982-88. Valtion kuvataidetoimikunnan jäsenenä hän on toiminut 1998-2000.


 

Milja Aarnio

Tutustu myös Kuvataiteilijamatrikkeliin

sivun alkuun
© Tampereen kaupunki 2006/
Tampereen nykytaiteen museo
teosluetteloon