teosluetteloon
 

 

GUNNAR FINNE
(1886 - 1952)

Kalevankankaan hautausmaan portin korkokuvat
1937

punainen graniitti
koko 140 x 630
omistaja: Tampereen evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä

Kalevankankaan hautausmaa
Hautausmaankatu 5

tietoa taiteilijasta sijainti kartalla

 

Kalevankankaan hautausmaan portin korkokuvat
Uusi hautausmaan portti rakennettiin arkkitehti Bertel Strömmerin luonnoksen pohjalta. Se korvasi ahtaaksi todetun, vuonna 1880 pystytetyn F. L. Caloniuksen suunnitteleman portin. Portin korkokuvan valmisti kuvanveistäjä Gunnar Finne. Korkokuvan luonnoksen nimi oli Edesmenneiden vaellus enkelien saattamana ristin kirkkautta kohti. Isokokoisen ristin molemmin puolin on sijoitettu symmetriset henkilöryhmät. Vasemmalla puolella enkelin seurassa on kaksi lasta ja aikuinen, oikealla puolella enkeliä seuraa kaksi aikuista. Portti rahoitettiin sekä talonomistaja August Heikkilän testamenttilahjoituksella että seurakunnan varoilla.
 

 

GUNNAR FINNE
(1886 - 1952)

Kansan hyväksi
1942

Kurun graniitti
omistaja: Suomen valtio

Suomen pankin ulkoseinä
Hämeenkatu 13

tietoa taiteilijasta sijainti kartalla

 

Kansan hyväksi
Aiheeltaan teos sijoittuu talonpoikaisympäristöön. Reliefissä on kuvattuna kuuden kansanomaisesti puetun ihmisen ryhmä. Keskellä seisovalla naisella on lapsi käsivarrellaan. Kuvatuilla henkilöillä on viljanviljelyyn viittaavaa esineistöä käsissään esim. viikate, lyhde, kori ja kylvöastia. Teos koostuu seinänvärisistä graniittilevyistä, joihin kuva-aihe on veistetty osittain kohokuvana ja osittain upotettuna.
 

 

GUNNAR FINNE

(1886-1952)

Hollolalaiseen maanviljelijäperheeseen syntynyt Gunnar Finne aloitti kuvataiteen opintonsa Helsingin yliopiston piirustussalissa vuonna 1905. Hän siirtyi Suomen Taideyhdistyksen piirustuskouluun vuodeksi 1907. Taideteollisessa keskuskoulussa Finne opiskeli vuodesta 1907 vuoteen 1909. Opinnot jatkuivat ulkomailla, Itävallassa, vuosina 1909-10. Hänen teoksiaan oli ensi kertaa näytteillä vuonna 1916. Finnen muistonäyttely järjestettiin Helsingissä 1960.

Gunnar Finnen tunnetuin julkinen teos on Helsinkiin sijoitettu Zacharias Topeliuksen muistomerkki Taru ja Totuus 1929-32, joka kuuluu maamme 1930-luvun veistotaiteen parhaimmistoon. Hän työskenteli runsaasti eri arkkitehtien kanssa suunnitellen rakennuksiin reliefejä. Finne osallistui mm. Eduskuntatalon koristeluun. Hänen tuotantoonsa kuuluu myös mitaleita. Gunnar Finneä pidetään yhtenä sotien välisen ajan parhaista mitalitaiteilijoistamme.

Gunnar Finne toimi opettajana Taideteollisuuskeskuskoulussa vuosina 1912-16 ja 1917-27 sekä Teknillisessä korkeakoulussa vuonna 1934. Hänelle myönnettiin Pro Finlandia -mitali vuonna 1951.


 

Gunnar Finne

Tutustu myös Kuvataiteilijamatrikkeliin

sivun alkuun
© Tampereen kaupunki 2006/
Tampereen nykytaiteen museo
teosluetteloon