Page 9 - Kivaa, että on kirjastoja! - opas vaikuttamiseen
P. 9

     Nimeni on Saima. Työskentelen kahden kirjastoammattilaisen työyhteisössä kirjastonhoitajana, Rajamaan kunnan kirjastossa. Valmistuttuani hain töihin entiseen kotikuntaani, jossa olen työskennellyt nyt nelisen vuotta. Työssäni on paljon monipuolista asiakkaiden kohtaamista, mutta myös uhkakuvia. Kirjastotyö on jotakin ihan muuta kuin lainausta ja palauttamista: Lukemaan innostamista, digineuvontaa, tapahtumien järjestämistä, asiakkaiden kohtaamista kaupan kassalla, tilojen somistamista
ja siistimistä, lumen lapiointia, paperityötä sekä pyöräilyä parlamenttiin.
Kerron aluksi hieman kunnan taustoista. Rajamaan kunnassa
on 4650 asukasta. Saha- ja metsäteollisuus on kunnan keskeisin työllistäjä. Kirjastossa on kaksi, joskus kolme työntekijää:
Yksi kirjastonjohtaja, kirjastonhoitaja ja tukityöllistetty. Kirjastosta on eläköitynyt viime vuonna yksi kirjastonhoitaja ja vakanssi on jäänyt täyttämättä. Kirjastoauto kiersi kylän kouluilla ja kaduilla vielä kaksi vuotta sitten, mutta toimintaa on jouduttu supistamaan.
Kunnassa tehdään visiotyötä ja organisaatiouudistusta, jolla pyritään kokonaisvaltaiseen kasvuun, parempaan tehokkuuteen ja vastaamaan sivistyskunnan tuleviin aikoihin. Tällä hetkellä olen peloissani kirjaston tulevaisuudesta, koska viestintä päättäjien suuntaan on ollut aiemmin vajaata. Kunnan sivistys- toimenjohtajan pestissä on ollut suurta vaihtuvuutta, eikä kirjastonjohtajalla ole esitysoikeutta. Ymmärretäänkö uudessa kuntaorganisaatiossa kirjaston pyörittämiseen tarvittavaa työmäärää? Riittävätkö omat taitoni puhumaan kirjastosta? Miksi kirjasto on olemassa?
      




























































































   7   8   9   10   11