Page 73 - Kivaa, että on kirjastoja! - opas vaikuttamiseen
P. 73

      ”Olen pienen kyläkoulun luokanopettaja ja opetan 1.–2. luokan oppilaita yhdysluokassa. Lähikirjastomme on seitsemän kilometrin päässä kuntakeskuksessa. Oppilaat pääsevät käymään pari kertaa lukuvuodessa koulun järjestämällä kirjastovierailulla. Tällöin oppilaat pääsevät tutustumaan kirjastossa asiointiin ja saavat lainata haluamansa kirjan.
Kirjastoautopalvelun lakkauttaminen kunnassamme 2015 vaikutti voimakkaasti kyläkoulujen lasten mahdollisuuteen lainata kirjoja. Koska kaikki perheet eivät pysty käyttämään lapsiaan kirjastossa, pyrin tuomaan luokkaan kirjastosta erilaisia lastenkirjoja tutustuttavaksi. Kirjastosihteerimmekin tulee mielellään kouluvierailulle uutuuskirjojen kanssa kirjavinkkauksen merkeissä. Kirjasto järjestää silloin tällöin myös kirjailijavierailuita ja lukukampanjoita. Kunnankirjastoomme on valmistumassa lisäksi oma paikallinen lukudiplomi yhteistyössä opettajien ja koululaisten kanssa.
Olemme perustaneet koululle oman kirjaston lukuinnostuksen lisäämiseksi. Saimme sinne mm. kirjalahjoituksia kustantamoilta ja kunnankirjastomme poistokirjoja. Oppilaiden osallisuutta lisäävät kiertävät kirjastonhoitajavuorot.
Liki 30 työvuoden aikana olen valitettavasti huomannut lukemisinnostuksen hiipumisen. Digitaalisuuden monet eri käyttömuodot sovelluksineen ovat haastaneet lukemisen. Opettajan näkökulmasta lukemiseen innostaminen ei toimi pelkästään niin, että kirjoja on tarjolla, vaan kirjallisuus on tehtävä houkuttelevaksi ja kiinnostusta on heräteltävä, jotta oppilas tarttuu kirjaan oma-aloitteisesti.
Koulukirjasto ja kirjastoauto olivat itselleni todella tärkeitä koululaisena, sekä opiskelijana. Koen tekeväni tärkeää työtä yhteistyössä kirjaston kanssa tuodessani lukemisharrastusta näkyväksi uusille sukupolville. Lukeminen on kansalaistaito.”
   Virpi Janhunen
Konnevesi




























































































   71   72   73   74   75