Page 58 - Kivaa, että on kirjastoja! - opas vaikuttamiseen
P. 58

  Mitä kirjasto
merkitsee sinulle?
       Tiina Peltonen Luhangasta sanoo,
että hän tapaa kirjastossa mielellään tuttavia ja tuntemattomia, joiden kanssa on kiva vaihdella kuulumisia ja rupatella.
Tiinan mielestä tietokoneen käyttömahdollisuus on todella hyvä asia, sillä ”maksan mielelläni laskuni kirjaston koneella, koska kirjasto on lähellä kotiani” ja Tiinalla ei ole kotonaan lähet- tyvillä hyviä tietoliikenneyhteyksiä.
Tiina pitää kirjaston palveluita hyvinä, koska tänne kirjastoon on saanut hyvin kaukolainoja aikaisemmin ja nykyään seutulainoja.
Tiina on käynyt kirjastossa monen vuosikym- menen ajan. Ensimmäinen kirjasto, jossa Tiina kävi usein, oli vanhan koulun puolella keittolan lähellä, jossa oli 1 huone eli tosi pieni kirjasto Tammijärvellä. Myöhemmin hän kävi sivukylällä kirjastossa Lempään koululla, jonne oli matkaa kymmenisen kilometriä ja sen jälkeen kirkon- kylän kirjastossa 15 kilometrin päässä polku- pyörällä. Kirkonkylän kirjasto oli kunnantalon yläkerrassa. Ja myöhemmin Tiina kävi Judinsalon kirjastossa, eli pienessä sivukirjastossa muu- taman kymmenen kilometrin päässä kotoaan, ollessaan työelämässä.
Tiina on lukenut paljon kirjoja, sillä esim. lapsena ollessaan hän luki Tammijärven kirjaston kaikki kirjat eli viitisensataa kirjaa ainakin. Tiina lukee mielellään edelleenkin ja erityisesti luonnontieteellisiä ja kansa- tieteellisiä kirjoja.
   Tiina Peltonen
Luhanka

























































































   56   57   58   59   60