Page 20 - Kivaa, että on kirjastoja! - opas vaikuttamiseen
P. 20

  Mitä kirjasto
merkitsee sinulle?
”Kirjasto merkitsee minulle arjen
rentoutusta. Lähikirjastoni on auki
kolmena päivänä viikossa ja saatan
käydä useampana päivän vierailulla.
Vähintään kerran viikossa tulee
piipahdettua. Odotan aina kovasti
keskiviikkoa, jolloin kirjasto on ensimmäisen kerran viikosta auki.
Heti kun pääsen kirjaston ovesta sisään, tunnen jonkinlaista rauhaa ja rentoa tunnetta. Tiedän, että kohta käsissäni on joku ihana kirja ja lapsille myös viemisiä. 8-vuotiaan tyttäreni kanssa luemme paljon. On ihanaa, kun koulussa suoritetaan lukudiplomia, niin voin lainata hänelle paljon kirjoja, joita luemme yhdessä ja hän itsekseen.
On mahtavaa, että pienellä paikkakunnallamme on hyvät kirjastopalvelut. Jos jotain teosta ei löydy hyllystä, niin seutulainalla sitten onnistuu. Käytänkin seutulainaamista usein.
Olen töissä varhaiskasvatuksessa ja myös työni puolesta käyn kirjastossa usein. On hienoa, että voin tutustuttaa pieniä kirjallisuuden maailmaan jo aikaisessa vaiheessa.
Jos kirjastoa ei olisi, niin kyllä olisi elämässä iso aukko. En hirveästi tykkää kuunnella äänikirjoja, vaan ehdottomasti täytyy saada oikea kirja käteen. Onneksi on olemassa kirjasto, josta saan aina uuden arjen rentouttajan lainaksi.”
          Terhi Rantanen
Luhanka




















































































   18   19   20   21   22