Page 17 - Kivaa, että on kirjastoja! - opas vaikuttamiseen
P. 17

  jossa kartoitettiin toiveita koulutuksista ja vaikutta- misoppaan sisällöstä. Kyselyssä vastaajat toivoivat konkretiaa ja käytännönläheisyyttä. Opas sisältää runsaasti esimerkkitapauksia Pirkanmaalta, Kes- ki-Suomesta sekä Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan alueelta. Jokaisessa luvussa on tehtäviä ja käytän- nön vinkkejä vaikuttamistyöhön.
Käsissäsi oleva julkaisu sisältää asiatekstejä, lis- tauksia ja esimerkkejä. Näiden ohella sivuilla seik- kailee jokaisen luvun alussa kirjastonhoitaja Saima kuvitteellisesta Rajamaan kirjastosta. Tarinan tar- koituksena on havainnollistaa kirjan esimerkkejä ja synnyttää ajattelua. Oppaan rinnalla julkaistaan myös vaikuttamisen korttipakka.
Oppaassa annetaan ääni asiakkaille, koska asiak- kaat osaavat kertoa parhaiten kirjaston merki- tyksestä. Näin laajasti asiakkaille ei ole annettu puheenvuoroa aiemmin. Aiemmissa akepiken jul- kaisuissa on kirjoitettu usein asiakkaista, etenkin asiakaspalvelun näkökulmasta. Luvun kantavana teemana ja kysymyksenä on ”Mitä kirjasto merkit- see sinulle?” Luku pitää sisällään oppaan tärkeän sanoman ja osoittaa, että asiakkaat ovat parhaim- pia kertomaan kirjaston merkityksestä. Kirjaston ei kannata markkinoida toimintaansa kirjaston arvoilla vaan asiakkaiden arvoilla.
Vaikka opas on tehty erityisesti pieniä kirjastoja ajatellen, toimii se oivallisesti suurempienkin kirjastojen työntekijöiden apuvälineenä. Vaikut- tamisopas on myös itsessään vaikuttamista. Sitä voi tarjota luettavaksi päättäjille, esimerkiksi sivis- tyslautakuntien jäsenille. Julkaisun perimmäinen tarkoitus on saada kirjastoalalla työskenteleviä, päättäjiä ja muita kirjastoista kiinnostuneita näke- mään vaikuttamisen ja vaikuttavuuden arkisena osana jokapäiväistä kirjastotyötä.
Vaikuttamisopasta voi lukea monella eri tavalla. Yksi tapa on edetä luvut numerojärjestyksessä. Opasta voi lukea myös selailemalla itselle mielen- kiintoisia aiheita ja niitä käsitteleviä lukuja. Oppaan avaava ja lukujen välissä olevat Mitä kirjasto mer- kitsee sinulle? -osuudet toimivat itsenäisesti hyvin, koska ne sisältävät asiakkaiden tekstejä kirjastosta.
Tämä opaskirja ei ole teoriateos vaikuttavuudesta. Oppaan tarkoituksena on antaa työkaluja ja herät- tää ajatuksia vaikuttavuudesta. Keväällä 2022 jär- jestetyssä PiKe-alueen pieniä kirjastoja käsitelleen kyselyn vastauksissa toivottiin konkretiaa mieluum- min kuin teoriaa. Myös Kainuun ja Pohjois-Pohjan- maan kirjastokeskusteluissa saatiin samankaltaista
Vaikuttaminen ja vaikuttajaviestintä ovat kirjastolaisen perusarkea – siis myös perustaitoja.
viestiä vuonna 2021. Toisessa luvussa luodaan käy- tännön tueksi peruskatsaus vaikuttavuuden ja sen arvioinnin teoriaan sekä tarjotaan lukulista asiasta enemmän kiinnostuneille.
Kolmas luku on keskeinen luku kirjassa. Se käsitte- lee vaikuttajaviestintää ja kirjaston markkinointia. Ääneen pääsee muun muassa kaksi kirjastonjoh- tajaa Jouni Pääkkölä Oulun kaupunginkirjastosta ja Hausjärven kirjastonjohtaja Anu Ylimäki. He kerto- vat näkemyksiään kirjastojen etujen ajamisesta eli lobbaamisesta.
Kirjaston työntekijät astuvat näyttämölle luvussa neljä. Siinä seurataan kahden kirjastoammattilai- sen työskentelyä. Luvun kantava teema on työnte- kijöiden moniosaaminen.
Viimeinen luku käsittelee kirjastojen tulevaisuutta, kulttuurihyvinvointia ja tulevaa sivistyskuntaa. Työn murros, tiedon tarve ja uudet tehtävät kirjastoissa luovat entistä enemmän tarvetta ennakoinnille ja strategiselle suunnittelulle kirjastoissa.
Kuten koko julkaisusta huomaa, yhteistyön merki- tystä ei voi vähätellä kirjastotyössä. Sitä ei myös- kään voi vähätellä tämän julkaisun aikaansaami- sessa. Toivottavasti se näkyy oppaan sivuilla. Kiitos kaikille julkaisun koostamiseen tavalla tai toisella osallistuneille!
Antoisia lukuhetkiä!
Projektisuunnittelija Kalle Lehtinen toimituskunnan puolesta
Tehtävä 1
Kysykää asiakkailtanne mitä kirjasto heille merkitsee? Jakakaa näitä vastauksia esi- merkiksi sosiaalisessa mediassa.
      15


















































































   15   16   17   18   19