Page 12 - Kivaa, että on kirjastoja! - opas vaikuttamiseen
P. 12

  Mitä kirjasto
merkitsee sinulle?
      ”OLEN LUKENUT KAIKENLAISIA
KIRJOJA JA TEKSTEJÄ KOKO IKÄNI.
KOTITALOSSANI ON ISÄNI PERINTÖNÄ
HYLLYITTÄIN KIRJOJA. KIRJASTO ON
KUULUNUT ELÄMÄÄNI AINA, PIKKUPOJASTA LÄHTIEN. KUN OLEN MUUTTANUT UUDELLE PAIKKAKUNNALLE, NIIN ENSIMMÄISIÄ HANKINTOJA ON OLLUT KIRJASTOKORTTI JA PÖYDÄLLÄ AINA VINO PINO KIRJOJA. JA SAMA TYYLI JATKUU EDELLEEN, ERILAISIA KIRJOJA LUEN ILLAN JA FIILIKSEN MUKAAN ERÄKIRJOISTA ASTERIXIIN.
ÄÄNIKIRJOJA EN OLE (VIELÄ) OPPINUT KUUNTELEMAAN, MUTTA AION OPETELLA ESIM. AUTOMATKOJA VARTEN, E-KIRJOJA OLEN LUKENUT PARI TABLETILLA, MUTTA EI SEKÄÄN OIKEIN NAPPAA! EHKÄ KIRJAN JA PAPERIN TUNTU KÄDESSÄ PUUTTUU.
KIRJASTO ON AIVAN HÄMMÄSTYTTÄVÄ JA LOISTAVA; AJATELLA, ETTÄ YHDELLÄ KORTILLA SAA LUKEA KAIKEN MAAILMAN LEHTIÄ NIIN PAPERISENA, KUIN SÄHKÖISENÄ VERSIONA. LISÄKSI KOKO MAAILMAN KIRJAT OVAT SAATAVILLA HELPOSTI JA NOPEASTI. PIENEN KIRJASTON IHANUUS ON SE, ETTÄ AINEISTOKULJETUS TUO KIRJAN PARHAIMMILLAAN SAMALLA VIIKOLLA LAINATTAVAKSI KOTIKIRJASTOSTA.
KINNULASSA ON USEIN TAIDETTA ESILLÄ KIRJASTOSSA, VAIKKA TILAA EI OLE RUHTI- NAALLISESTI. MUTTA SE ON HYVÄ ASIA, ETTÄ ERILAISET ASIAKKAAT TUTUSTUVAT KIRJASTOSSA KÄYDESSÄÄN MYÖS NÄYTTELYIHIN, JOIHIN EI MENTÄISI, JOS TILA OLISI JOSSAIN MUUALLA.
ERITYISKIITOS KIRJASTOLLE SIITÄ, ETTÄ TILAT OVAT KIRJAIMELLISESTI KIINNI KOULUSSA – SAMASSA RAKENNUKSESSA. KIRJASTOON PÄÄSEE VARSINKIN NYT OMATOIMEN AIKANA MELKEIN SILLOIN, KUN HALUAA! PAREMPAA KIRJASTON KÄYTTÖ- KOKEMUSTA TAI VAIKUTTAVUUTTA EI LIENE HYVÄN ASIAKASPALVELUN LISÄKSI.
KIRJASTOPALVELUT OVAT ÄÄRETTÖMÄN TÄRKEITÄ KUNTALAISILLE KAIKKINENSA, MUTTA OSATAANKO SITÄ ARVOSTAA TASAVERTAISESTA JA HUOMIOONOTTAVASTA PALVELUSTA. ONKO SIITÄ TULLUT ITSESTÄÄNSELVYYS? TOIVON, ETTÄ EI!”
   Ossi Tuikka
Kinnula





















































































   10   11   12   13   14