Tekstiilejä Tampereelta

Finlayson Tampella Suomen Trikoo Lapinnimen puuvillatehdas PMK Mallikirjat Info Etusivu

Lapinniemen Puuvillatehdas

Lapinpoika-logo

Kauppaneuvos Arthur Sommer perusti Lapinniemen puuvillatehtaan vuonna 1897, ja tehdastoiminta alkoi kaksi vuotta myöhemmin. Tehtaan nimi oli Tampereen Puuvillateollisuus Oy. Aluksi tuotettiin pääasiassa värjäämätöntä lankaa ja kangasta. Vuonna 1910 aloitti työnsä oma mallipiirtäjä. Tuotevalikoimaan kuuluivat 1920-luvulla lankojen lisäksi paita- ja hame-, verho- ja patjakankaat sekä nenäliinat. 1930-luvun vaihteessa mainostettiin uutta, muodikasta ja kestävää pyjamas-flanellia. Tehtaan erikoisuuksia olivat myös sadetakki- ja metsästyspukukankaat. Myöhemmin valmistettiin myös lakanoita, pöytäliinoja, pyyhkeitä, verhoja sekä erilaisia pukukankaita. Tehtaan mainonnassa käytettiin lapinpoika-logoa.

Vuonna 1934 tehdas myytiin ja sen toiminta jatkui osana Tampellaa. Se monipuolisti Tampellan tekstiilituotantoa. Talvi- ja jatkosodan aikana tuotettiin kangasta lähinnä puolustuslaitoksen tarpeisiin. Lapinniemessä tehtiin kaikki Tampellan painokankaat ja muut puuvillatuotteet. 1970-luvun lopulla puuvillatehdas keskitti toimintansa teollisuus- ja suurkuluttajatekstiilien valmistukseen. Tehtaan toiminta loppui vuonna 1986.

Lapinnimen puuvillatehtaan messuosasto 1920-luvulla. Atelier Nyblin, Vapriikin kuva-arkisto. Kotiliesi 16/1927

Tutustu tuotteisiin ja niiden mainontaan. Klikkaamalla kuvaa näet sen isompana.

Twill-kangas vuodelta 1913.

Kotiliesi 11/1927

Metsästyspukukangas vuodelta 1928.

Maalaisväestö mainonnan kohderyhmänä. Kotiliesi 17/1928.

Ruudullinen Gingham-kangas.

Kotiliesi 7/1929

Jacquard koneella kudottu patjakangas vuodelta 1930.

Kotiliesi 8/1927

Hälläverho 1960-luvulta.

Kaunis koti 5/1968

Polaris-sisustuskangas vuodelta 1964.

Kaunis koti 5/1964.