Tekstiilejä Tampereelta

Finlayson Tampella Suomen Trikoo Lapinniemen puuvillatehdas PMK Mallikirjat Info Etusivu

Tietä pehmeydelle

Froteeksi kutsutaan puuvillakangasta, jossa on toisella tai molemmilla puolilla pienistä silmukoista muodostunut tiheä nukka. Silmukoiden väliin jäävä tyhjä tila imee hyvin vettä. Ensimmäiset froteenäytteet löytyvät Finlaysonin mallikirjoista jo 1930-luvulta. Froteeta myytiin kankaana ja valmiit froteepyyhkeet saapuivat kauppoihin 1950-luvulla.

Froteepyyhkeitä 1980-luvulta, kuvaaja Raimo Myllyoja, Vapriikin kuva-arkisto.

1960-luvun froteepyyhkeisiin painettiin usein figuratiivisia aiheita kuten saunamökkejä tai vihtoja. 1960-70-lukujen taitteessa froteesta tuli muotimateriaali. Siitä valmistettiin pyyhkeiden lisäksi vaatteita, kuten hellemekkoja, shortseja ja bikineitä. Useissa mainoksissa neuvottiin ompelemaan froteepyyhkeistä väljiä asuja saunan jälkeiseen oleiluun. Jacquard-kuviollisissa pyyhkeissä suosittiin kukkia ja ornamentteja.

Froteesta tuli myös sisustuskangas. Siitä tehtiin päiväpeitteitä, tyynynpäällisiä ja aluslakanoita. Kotifroteella voitiin muodistaa esim. vanha sohva. Sisustuksissa yleistyivät myös chenille-päiväpeitteet ja -tyynyt. 1970-luvulla Finla-froteepyyhkeitä valmistettiin 15 perusvärinä. Samat värit toistuivat myös kuviollisissa pyyhkeissä.

Tutustu froteepyyhkeisiin ja niiden mainontaan. Klikkaamalla kuvaa näet sen isompana.

Froteekangas 1930-luvulta.

Froteeta mainostettiin kylpylakanakankaana, Kotiliesi 21/1932.

Raidallinen froteepyyhe vuodelta 1958.

Kotiliesi 11/1958.

Pastellisävyinen frotee 1960-luvulta.

Frotee-artikkelin kuvitusta, Tilkku-Tiina 1/1963, Finlaysonin arkisto, Forssa.

Vuoden 1964 sinisävyinen frotee.

Frotee-artikkelin kuvitusta, Tilkku-Tiina 2/1966, Finlaysonin arkisto, Forssa.

Vuoden 1970 kukkakuosinen frotee.

Kaunis koti 4/1970

Yksivärinen pyyhe 1970-luvulta.

Nykytekstiilin export-numero 4/1970.

Vuoden 1973 kukallinen froteepyyhe.

Keltaisen ihmisen froteeta artikkelista: Valitse värisi - ja katso millainen olet! Tilkku-Tiina 3/1971, Finlaysonin arkisto, Forssa.

Froteepyyhe vuodelta 1977.

Finlaysonin mainoskuva, kuvaaja Raimo Myllyoja, Vapriikin kuva-arkisto.

Takai-froteepyyhe vuodelta 1977.

Finlaysonin mainoskuva, kuvaaja Raimo Myllyoja, Vapriikin kuva-arkisto.

Kasviaiheinen froteepyyhe vuodelta 1978.

Pyyhkeiden mainoskuva, kuvaaja Raimo Myllyoja, Vapriikin kuva-arkisto.

Froteepyyhe vuodelta 1979.

Pyyhkeiden mainoskuva, kuvaaja Raimo Myllyoja, Vapriikin kuva-arkisto.

Finla-malliston pyyhe 1980-luvulta.

Finla-esite jälleenmyyjille vuodelta 1983.