Kun olin valmistunut Kauppaopistosta keväällä 1947, pääsin pankkiin kesätöihin koska olin ollut siellä monta kesää aiemminkin. Olisin kovin mielelläni sinne jäänyt, mutta minulle ei huomattu sanoa, että työ jatkuisi. Hain montaa paikkaa, koska töitä oli saatava. Minulla oli Takoonkin paikka, mutta valitsin sitten kaupungin paikan. Kotona oltiin sitä mieltä, että kannattaa hakea kaupungin paikkaa, ne olivat vakaita työpaikkoja siihen aikaan. Pääsin Hatanpään sairaalan toimistoon, koska minulla oli hyvät paperit. Minulle soitettiin pankkiin, että neiti on nyt sitten valittu. Kun ilmoitin pankissa, että lähden, kuulin että he olivat luulleet minun jatkavan.

Elokuun puolivälissä 1947 kuitenkin menin arkana ja jännittyneenä sairaalan toimistoon. Minua oli peloteltu, että siellä käy reviisori eli tilintarkastaja joka toinen päivä, Sanottiin, että siellä on niin kauhea kassa, ettei siitä saa kukaan selvää. Siihenhän minä sitten jouduin, siihen kauheaan kassaan. Pankkityöhön erona oli se, että olin tekemisissä konkreettisesti rahan kanssa.

Vanha konttori

Sairaalan toimisto oli Idmanin kartanon vanhassa konttorissa. Se oli kaksikerroksinen tiilirakennus, jossa oli korkeat huoneet. Rakennuksessa oli ollut Idmanin kartanon konttori ja siksi siellä oli hienot kalusteet. Ne olivat Idmanin ajalta. Talouspäällikön huoneessa oli nahkasohvat ja pöytä, johon oli upotettu pakotustyönä tehty shakkilauta. Siellä oli myös Billnäsin rulokaapit ja rulopöytä.

Samassa huoneessa työskenteli kuusi henkilöä, ei siihen enempää olisi mahtunutkaan. Pöytiä oli kolmessa rivissä ja niitä tuotiin sinne lisää. Huoneessa oli suuri kakluuni, jonka muuri huokui lämpöä. Se oli minun vieressäni ja siinä oli kuuma, ikkunan vieressä istuvilla oli kamala veto. Joka aamu keittiön väki lämmitti uunin. Kun oli pakkasia, meidän täytyi päivällä vielä lämmittää se kerran itse. Huoneessa oli myös kassaholvi ja kassakaappi. Huoneen ovi oli yleensä auki talouspäällikön huoneeseen. Siinä toimistohuoneessa työskentelin 23 vuotta.

Rakennuksen yläkerrassa asui talouspäällikkö ja toisessa päässä konemestari, yhdessä huoneessa alakerrassa asui hoitajia. Sairaalalla oli oma pesula, kaikki pyykki pestiin Hatanpäällä. Oma ompelimo korjasi kaiken ja oli myös oma keittiö, jonka ruoka oli ihanaa. Siellä oli seisova pöytä joka päivä.

Uusiin tiloihin

Vuonna 1970 sairaalan toimisto muutti henkilökunnan asuntolasta remontoituun rakennukseen. Psykiatrisen osaston toimisto oli ensimmäisessä kerroksessa ja meidän toisessa. Joka kerroksessa oli terveysviraston toimistoja. Huoneet olivat kaikki täynnä. Minulla oli mielestäni kaikkein ihanin huone talossa, suuret ikkunat ja parveke, vaikka en voinut sitä parveketta käyttää kun asiakastiski oli edessä. Sinne pääsi kiertämällä toisen huoneen kautta. Huone oli entinen osastonhoitajan asunto. Pienessä huoneessa vieressäni työskenteli reskontran hoitaja ja väliovi oli aina auki. Oli työrauha ja kiva kaveri, jonka kanssa tein töitä. Työskentelin siellä vuoteen 1978, jolloin jäin eläkkeelle.

Työpäivät

Aamut olivat aina kiireisiä. Kävin läpi potilaiden paperit ja laskin valmiiksi kotiutettavien rahat. Samalla erottelin sairaskassoilta laskutettavat potilaat. Jokapäiväisiä työtehtäviä olivat potilaskirjanpito ja kassan laskeminen. Poliklinikalta tuotiin lääkäreiden tekemät lausunnot tapaturmien hoidosta. Ne oli kirjoitettu latinankielisillä termeillä, jotka sitten suomensin asetuskokoelmasta ja kirjoitin vakuutusyhtiöille laskuiksi.

Kun potilas pääsi pois sairaalasta, laskettiin paljonko päiviä kukin oli ollut. Se oli vähän hankalaa aluksi, kun siihen aikaan tulo- tai lähtöpäivää ei laskettu. Vähitellen totuin siihen, se oli ihan jatkuva ruljanssi minulla. Iltapäivällä saapuivat mielisairaalan potilaiden omaiset vierastunnille. Kuun vaihteessa kaikki tulivat maksamaan. Suurimmalla osalla näistä potilaista kyllä oli sosiaalilautakunnan laskutus.

Sairaalan tulivat myös kaikkien elintarvikekortit, se oli aikamoista pläräämistä. Kun potilas tuli sairaalaan, otin vastaan kortit ja lähtiessä laskin kauanko hän oli sairaalassa eli mitä kuponkeja kortista otettiin. Yleensä vehnäkupongit oli käytetty pois ennen kuin sairaalaan tultiin, meille ei jäänyt paljon mitään. Mielisairaalan potilailla oli myös vaate- ja yleisostokortit. Jos oli sairaalassa tietyn ajan yli, piti tuoda yleisostokortti, jossa oli kahvit, sokerit ja voit. Oli myös pitkäaikaisia potilaita, jotka sosiaalilautakunta maksoi.

Potilaat kirjattiin sisään polilla ja tiedot tulivat sitten minulle. Kaikki potilaat ja numerot kirjattiin suuriin tilikirjoihin. Ne olivat numerojärjestyksessä vuoden alusta, hoitopäivien ja rahojen täytyi stemmata ja siinä vasta oli työtä.

Laskukone

Tärkeä työväline oli Burrox-merkkinen laskukone, sellainen kauhea käsijyrä. Pikkurahat laskettiin veivattavalla Brunsviga laskukoneella. Oli vaikeaa yhden ainoan laskukoneen kanssa, meitä oli kuitenkin kuusi ihmistä. Monta kertaa täytyi laskea käsin kun kone oli varattu. Sähkökoneet tulivat meille aika myöhään, varmaan 50-luvun puolessa välissä. Meillä oli sitten kaksi konetta kun saatiin yksi sähkökone ja oli myös se veivattava . Myöhemmin joka pöydälle tuli oma kone.

Kirjanpitoa tehtiin aina musteella ja teräskynällä. Muuten käytettiin kosmoskynää. Kun toimistoon tulivat ensimmäiset kuulakärkikynät, jokainen sai aluksi vain yhden oman kynän. Ne piti käydä erikseen täyttämässä kirjakaupassa Hämeenkadulla.

Minun työaikanani tietokoneet ei vielä ehtineet tulla toimistoon. Juuri mikään ei muuttunut sinä aikana. Ainut väliaikainen muutos oli se, kun toimistoon tuotiin sellainen ihan tavallinen kassakone. Se hävisi kyllä vähin äänin. Ei se sopinut meidän työhön ollenkaan, koska se ei kirjoittanut mitään tietoja. Kuitissa piti kuitenkin olla potilaan nimi ja hoitopäivät, jotta se kelpasi verotukseen.

Palkanmaksu

Palkat maksettiin aluksi palkkapusseissa suoraan käteen. Kesäisin palkanlaskija ilmoitti kuka lähtee lomalle. Heille laskettiin arviosumma lomaennakoista. Oli lista jossa on nimi ja arviosumma. Kun sitten oli se oikea palkkapäivä, niin lomaennakko vähennettiin palkasta.

Palkkarahat haettiin aina kaupungin rahatoimistosta Keskustorin laidalta. Rakennuksessa sijaitsee nykyään kaupungin terveysasema. Useimmiten hevosmies ja myöhemmin automies toi ne rahat ja sitten alettiin pussittaa. Kun menin Hatanpäälle töihin, ei ollut vielä autoja. Joskus 1950-luvulla sairaalan tulivat autot. Siellä oli kaksi hevosmiestä, jotka molemmat joutuivat autokouluun. He ajoivat kaupunkiin meidän ajot. Myös psykiatrisen puolen potilaat juoksivat sairaalan asioilla, hakivat joskus rahatkin minulle. Myöhemmin siirryttiin postisiirtotiliin, joka tietysti helpotti asioiden hoitoa.

Sairaalassa oli tietynlainen hierarkia. Korkeimmalla olivat lääkärit, sitten tulivat osastonhoitajat, hoitajat ja kaikkein alimmat oli siivoojat, nykyisin sairaala-apulaiset.

Me toimistotyöntekijät olimme sellainen välihierarkia, joka ei kuuluttu mihinkään. Kaikki teitittelivät toisiaan sairaalassa, olimme neitejä ja rouvia.

Lääkäreillä oli eri astiasto kuin muilla. Keittiöväki söi omassa ruokasalissa, mielisairaalan väki omassa ja sairaalan puoli omassaan. Useilla oli myös oma paikka ruokasalissa. Kauhea järkytys oli kun sairaalan puolen ruokasali muutettiin toimistokäyttöön ja henkilökunta joutui mielisairaalan puolen ruokasaliin.

Tuulikki s. 1925