Ikaalisissa markkinoilla 1937 Laina Järvisen kanssa. Seison takana uuden Victoria Prima pyöräni kanssa.
Asuttiin Hämeenkyrössä Osaralla. Kolmentoista vanhana vuonna 1935 olin Vaiviannevalla töissä turvesuolla ja tienasin polkupyörän sieltä itselleni. Kyröskoskella oli Osuusliike Oma, se oli työväen osuuskauppa. Siellä mää kävin tilaamassa sen pyörän, kun ei silloin tahtonut pyöriä saada. Silloin oltiin lauantaisinkin töissä ja meidän viereiseen taloon Mikkolaan, jossa oli puhelin, oli sitten soitettu yksi lauantai. Mulle sanottiin, että se pyörä on nyt tullut sinne kauppaan.

Kun mää olin kävelly sieltä Vaiviannevalta kolme ja puoli kilometriä ensin, niin sitten lähdin vielä viipottaa viittä kilometriä sinne osuuskauppaan hakemaan pyörää. Sen merkki oli Victoria Prima. Arvaas kuinka se paluumatka oli upea kun omalla pyörälläni poljin.

Sen jälkeen olin neljäntoista vanhana Kyröskoskella semmoisella leipurilyytillä, sillä oli kauppa siinä samassa ja mää siinä innostuneesti myin. Olisin päässyt Tuotannon myymälään jouluapulaiseksi, mutta en malttanut odottaa. Kun täytin 15 lokakuun 5. päivä 1937 niin lähdin heti Tampereelta töitä hakemaan.
Menin Finlaysonin portille ja seisoin siinä. Sitten kun insinööri meni niin se vei mennessään mut osastolle. Tarkastin siellä kankaita. Siellä oli iso loota, johon tuotiin kangaspakat ja mää sitten vetelin niitä ja kattelin. Jos niissä oli joku vika niin otettiin se terävällä veitsellä irti ja raaputettiin siloseksi.

Kun sota alkoi niin puuvilla alkoi loppua ja meille tuli kolmipäiväiset viikot. Eihän sillä oikein hyvin pärjännyt, niin menin Tampellaan kysymään töitä ja sain sieltä paikan. Viikot sai painella siellä ja lauantaisin lähdettiin sitten aina polkemaan pyörällä Osaralle ja tanssireissut sitten vielä päälle. Se oli jämptisti 50 kilometriä matkaa sinne kotinurkille. Sieltä lähdettiin tansseihin Ikaalisiinkin, sinne oli kymmenen kilometriä. Pyhäiltana sitten poljettiin takaisin ja aamulla seitsemäksi töihin.

Kerran opetin yhtä poikaa tanssimaan kun mentiin Kyrolään tansseihin. Oli kymmenen kilometriä matkaa ja sattui olemaan semmoinen mukavan liukas tie. Autoja kulki vähän, niin tanssittiin koko se matka. Se meni joutuisasti ja takasin tultiin sitten samalla lailla. Niin siinä meni 20 kilometriä kaikkiaan. Usein käytiin tansseissa Kolhon lavalla Ikaalisissa sekä Kyröskosken Koskilinnassa. Sota-aikana oli tietysti myös nurkkatansseja sekä kutsuiltamia. Jämijärvellekin me ajettiin pyörillä mieheni Aarnen kanssa kun se oli Jämijärveltä kotoisin. Ja ihan tavallisilla pyörillä, kun eihän silloin vaihdepyöriä ollut.

Odotan ystävääni Esteriä Keskisen kaupan luona Hämeenkyrössä 1941.
Olin töissä Tampellassa ja Aarne oli Valmetilla, molemmat oltiin mukana työväen nuorisojaoston touhuissa. Työväentalon E-salissa kerran harjoiteltiin jotain juhlia varten ja siellä me tavattiin. Tampellan juhlatalolla oli usein tehtaan juhlia. Yhden kerran kun siellä oli taas jotkut juhlat niin Aarnekin oli siellä. Lopuksi oli tunti tanssia ja Aarne tuli mua hakemaan, ja se ei osannut tanssia. Kun se tanssi oli loppunut, niin menin sinne muitten taakse ja sanoin, etten enää kyllä tuon kompuran kanssa ikinä tanssi.

Se rupesi sitten naimisiinmenosta puhumaan. Mää sanoin, etten sun kanssas naimisiin tuu ellet opettele tanssimaan, että kyllä mää opetan. Sillä olikin kauhea halu oppia. Me oltiin Kilvakkalan työväentalolla tuttavani häissä. Siellä tanssittiin kahteen asti ja mää opetin sitä oikein tosissani. Mää oikein puhuin siinä, että nyt ja nyt.

Tauolla Hämeenkyrön kirkon luona ystävieni Esteri Seppälän ja Elvi Nurmisen kanssa 1930-luvun lopulla.

Miharin ranta Sasin ahteen alapuolella. Olemme pysähtyneet levähtämään pyörämatkalla Hämeenkyröstä Tampereelle.

Sasin mäessä matkalla Hämeenkyröstä Tampereelle 1930-luvun lopussa.

Sitten kun oli meidän häät Pispalan työväentalolla niin jämijärveläiset, Aarnen sukulaiset, tuumasivat, että kukahan morsianta hakee häävalssiin. Ei ne tienneet, että Aarne oli jo oppinut tanssimaan. Me kun lähdettiin Carmen Sylvaa tanssiin niin ne katteli siellä silmät tapillansa. Me tanssittiin paljon ja vielä täällä kotonakin vaikka se oli jo sairaskin. Keittiössä kun luistaa niin hyvin lattia. Jos vaikka syötiin ja tuli hienoa musiikkia niin silloin me lähdettiin tanssiin.



Eila Koivuniemi s. 1922




Kuvat Eila Koivuniemen yksityiskokoelmasta.


Minä pyörämatkalla vuonna 1941.

Katso tähän tarinaan liittyvä kommentti

Palaa takaisin aihevalintaan