Muistolaatat
Etusivu Henkilön muistolle Tapahtuman muistolle   Julkiset veistokset ja monumentit
 

LAATTALUETTELOT:

Aakkosjärjestys
Aikajärjestys
 

PISPALAN SOTTIISIN 30-VUOTISJUHLALAATTA
2000

Pispan koulu, Pispalanharju
messinki

Laatan teksti

TANSSI ON YHTEINEN ILOMME
Pispalan Sottiisi 30 vuotta
6.6.2000

Suomen Nuorisoseurojen Liitto ry
Tampereen kaupunki, Kulttuuritoimi

Pispalan Sottiisin täyttäessä 30 vuotta kesällä 2000 paljastettiin Pispan koulun seinälle sijoitettu tapahtuman muistolaatta.

Pispalan Sottiisi, Tampereella järjestettävä kansainvälinen kansanmusiikki ja -tanssifestivaali järjestetään parillisina vuosina kesäkuun alussa. Pispalan Sottiisia on järjestetty vuodesta 1970 asti. Kullakin Sottiisivuodella on oma teemansa, mutta yleensä niissä yhdistyvät työ ja juhla, perinteinen maaseutukulttuuri kohtaa kaupunkikulttuurin, kansallinen kansainvälisen. Tapahtumaan osallistuu toista tuhatta kotimaista esiintyjää sekä toista sataa ulkomaista tanssijaa ja soittajaa. Ulkoilmakonsertit puistoissa ja toreilla sekä kulkueet ovat konserttien ohella kuuluvat tapahtuman ohjelmistoon. Festivaaleilla järjestetään kymmeniä erilaisia tilaisuuksia, joista osa on ilmaisia. Pispalan Sottiisin järjestävät Suomen Nuorisoseurojen Liitto ja Tampereen kaupunki yhdessä Hämeen Nuorisoseurain Liiton kanssa.