AKSELI JA NUORI SUOMI - KERROS 1

Näyttely jakautuu teemoittain kaikkiin kolmeen taidemuseon kerrokseen. Pohjapiirroksen huoneita osoittamalla tai linkistä valitsemalla pääset liikkumaan kerroksesta ja huoneesta toiseen ja tutustumaan teemoihin ja taideteoksiin lähemmin.

Ensimmäisessä, sisääntulokerroksessa, esitellään kuusi teemaa Akselin taiteesta. Jokainen teema valottaa yhtä osaa hänen laajasta tuotannostaan, mutta kertoo myös hänen elämänsä tarinaa. Muotokuvat kertovat tarinaa tietysti myös malleistaan. Grafiikanlehdet ovat kuin taskukokoisia monumentteja, joihin kätkeytyy suuria asioita ja tunteita. Julisteiden maailma hahmottui Akselin käsissä 1890-luvulta lähtien; hän oli tuon koko kansan taidemuodon pioneeri Suomessa. Tekstiilien väriloisto ja kuvioiden mielikuvituksellinen maailma paljastavat taiteilijan kiinnostuksen käden taitoihin ja taideteolliseen tuotantoon. Taiteilija arkkitehtina –kokonaisuus kertoo, että Akseli ei rakentanut suomalaisuutta ainoastaan henkisessä mielessä, vaan myös konkreettisesti, arkkitehtuurin alalla, suunnitelmina ja todellisina rakennuksina. Suomen itsenäistymisen vuodet 1917 – 1918 olivat monisärmäinen aikakausi Akselin elämässä. Hänen käsissään sai muotonsa moni uuden itsenäisen valtion symboli, jonka nykyäänkin tunnemme.

Huoneet:

  1. Muotokuvat kertovat
  2. Grafiikka: Pieniä monumentteja
  3. Julisteita, taidetta kaikille
  4. Tekstiilitaide: Värien ja kuvioiden mielikuvituksellinen maailma
  5. Rakennettu suomalaisuus
  6. Suomi itsenäistyy 1917 - 1918
Etusivu   |   Näyttely   |   Yhteystiedot   |   Tukijat (c) 2006 Tampereen taidemuseo