Tampereen taidemuseo - Akseli ja Nuori Suomi

Akseli ja Nuori Suomi - Huone 7

AKSELI JA NUORI SUOMI:
AKSELI GALLEN-KALLELA SUOMALAISUUDEN RAKENTAJA

“Aina voin päästä niin pitkälle, että minun maani on tyytyväinen siihen, mitä voin aikaansaada, mutta pitemmälle toki kantaa kunnianhimoni! Kaikki tai ei mitään, ensimmäinen tai viimeinen, siinä minun tunnussanani, jonka tahdon säilyttää koko elämäni ajan.”

Opiskellessaan Helsingin ruotsalaisessa normaalilyseossa tyrvääläinen maatalon poika Axel Waldemar Gallén ilmoitti uhmakkaasti luokkatovereilleen aikovansa kuvataiteilijan uralle. Jo 1870-luvun lopulla hän siis lupasi tulla “suureksi maalariksi”. Viiden vuosikymmenen aikana villi ja vapaa koulupoika varttui vastuulliseksi mieheksi, taiteilijaksi, joka rakasti työtään, perhettään ja kotimaataan. Yksi Akselin suurista haaveista toteutui, kun Suomi julistautui itsenäiseksi joulukuun alussa 1917. Muita aurinkoisia vuorenhuippuja hänen elämässään olivat häämatka Vienan Karjalaan Maryn kanssa, matka Afrikkaan ja kolmen lapsen syntymä. Pimeisiin laaksoihin taiteilija sai myös tutustua. Niistä yhteen hän hautasi esikoistyttärensä Impi Marjatan, toiseen malarian uuvuttaman ruumiinsa ja kolmanteen luottavaisuutensa suomalaisen kansanluonteen jalouteen.

Akselin kädentaidot eivät rajoittuneet maalaustaiteeseen. Hän oli taitava puun ja raudan käsittelijä, etevä arkkitehti ja valokuvaaja, graafikkona ja taideteollisena suunnittelijana uranuurtaja, suomalaisen freskotaiteen mestari ja Eino Leinon ihailema lahjakas sanaseppo. Hän oli renessanssimies, joka vuonna 1907 valitsi viralliseksi nimekseen kaksiosaisen Gallen-Kallelan. Valinta perustui Italian renessanssitaiteen historiasta lainattuun tapaan nimetä taiteilija hänen kotipaikkakuntansa perusteella; tunnettuna esimerkkinä ja esikuvana Leonardo da Vinci: Leonardo, joka tulee Vincin kylästä.

Akseli rakasti ajatusta omasta, korpimetsän sydämessä sijaitsevasta kodista, jonka rauhaa ulkomaailma ei häiritse. Hän ihannoi erämaata ja kaipasi sinne aina joutuessaan liian kauan viipymään kaupungin hälyssä. Akselin suomalaista kansanrunoutta ja muinaishistoriaa kohtaan tuntemaa kiinnostusta ruokki tietoisuus siitä, että Suomi oli vuonna 1323 solmitun Pähkinäsaaren rauhan jälkeen ollut Ruotsin kuningaskunnan itäinen osa ja sittemmin, vuodesta 1809 eteenpäin Venäjän suuriruhtinaskunta. Taiteilijalle tämä merkitsi sitä, että itsenäisen suomalaisuuden juuret oli löydettävä maan ruotsalaista ja venäläistä historiankirjoitusta edeltäneestä ajasta, tarunhohtoisesta Kalevalan maailmasta.

Etsimäänsä kalevalaista sankarikansaa ja kansanluonnetta ei Akseli matkoillaan koskaan löytänyt. Se oli pettymys. Maailma oli vajavainen. Teoksiinsa hän kuitenkin ikuisti jotain suurempaa: kuvia joilla rakennettiin suomalaisuutta ja joista tuli keskeinen osa kulttuuriperinnettämme.

”Vaikka keskiyössä seisomme, tahi ehkä juuri sen vuoksi, emme voi olla vaistoamatta tulevan aamusarastuksen oireita. Ehkä tämä toivottu aamu koittaa vasta silloin kun olemme oljennelleet kurjuudessa sen täyteen mittaan saakka. Ehkä tarvitsemme ylöspäin kulkuun saman matkan, minkä olemme nyt kulkeneet alas – mäki maksaa velkansa – mutta kuitenkin elättäkäämme sieluissamme lujaa vakaumusta: Uusi renessanssi on tuleva.”

Väinämöisen venematka
1909, öjly, 90,5 x 179cm, Ateneum

Sammon taonta
1893, öljy, 200 x 152cm, Ateneum

Väinämöisen lähtö
1896-1906, öljy ja tempera, 127 x 119 cm, Hämeenlinnan taidemuseo

Hiiden hirven hiihto
1912-1914, öljy, 200 x 170cm, yksityiskokoelma

Siirry muihin huoneisiin:

Etusivu | Näyttely | Yhteystiedot | Tukijat