Tampereen taidemuseo - Akseli ja Nuori Suomi

Akseli ja Nuori Suomi - Huone 6

KALEVALA, AKSELIN PYHÄ KIRJA

Suomalainen muinaistarusto sykähdytti nuorta Akselia jo kauan ennen kuin hän omistautui taiteessaan Kalevalan runojen kuvataiteelliselle tulkinnalle. Nuoren taideopiskelijan varhaisimmat Kalevala-aiheet ajoittuvat 1880-luvun alkuun, pääasiassa vuosiin 1883–1884. Voitettuaan 1891 Savo-Karjalaisen osakunnan järjestämän Kalevalan kuvituskilpailun hän palasi eepoksen pariin kerta toisensa jälkeen. Erämaa-ateljeessaan Kalelassa hän maalasi vuosina 1895-1900 tunnetun sarjan Kalevala-aiheisia teoksia: Marjatta ja Kristus-lapsi, Sammon puolustus, Joukahaisen kosto, Lemminkäisen äiti, Velisurmaaja ja Kullervon kirous. Ne edustavat kuitenkin vain pientä osaa taiteilijan suomalaiseen mytologiaan nojautuvasta tuotannosta. Suurinta Kalevala-aiheista hankettaan, kuvitettua Suur-Kalevalaa, taiteilija ei ennen kuolemaansa saanut valmiiksi.

“Kalevalan tarut herättävät minussa mitä lämpimämmän oman maaperän tunteen, ikään kuin olisin itse elänyt mukana kaikessa tässä. Mutta käyttäessäni näitä aiheita en tee sitä “kuvittaakseni” Kalevalaa, vaan syystä että nämä kuvat ovat ilmielävinä mielikuvituksessani ja herättävät minussa vastustamattoman halun saada kiinnittää niitä muidenkin nähtäväksi. ... Nämä kuvat ovat varhaisimmasta lapsuudestani saakka väikkyneet elävinä mielessäni. Kalevalan tarut ovat ikään kuin niitä varmentaneet ja antaneet niille lujemman muodon. ... Ei ole siis mitään järjestelmää minun taiteeni n.s. kansallisessa luonteessa. Suomen erämaissa, sikäläisissä ihmisissä, heidän elämänlaadussaan, työkaluissaan, puheessaan, y.m. olen tavannut ikään kuin Kalevalan mielikuvitusluomien kangastuksia.”

Kalevalan runot kannustivat Akselia etsimään suomalaisuuden tunnusmerkkejä, siltoja muinaisuuden ja nykyisyyden välillä. Häämatkallaan kesällä 1890 Vienan Karjalassa Akseli etsi suomalaisten muinaissankareiden ja kalevalaisten soturien urheita jälkeläisiä. Kiitehenjärven runokylissä hän kohtasi arkkitehtonisia ja kielellisiä muistoja menneistä ajoista, mutta muutoin seutu tuotti pettymyksen: “Heimoveljiltäni, korven ja runonmaailman eläjiltä oli kynnet katkaistu, taistelukuntoiset kynnet.”

Taiteilija, joka usein pettyi ulkopuoliseen maailmaan, löysi Kalevalan runoista voimaa, joka auttoi häntä viimeisinä elinvuosinaankin uskomaan uuteen suomalaiseen renessanssiin. Kertoihan eepos niin rakkaudesta ja ystävyydestä kuin myös veljessodista ja vihasta. Jos esi-isät olivat niistä selvinneet, selviäisivät niistä myös jälkipolvet. Tästä vakaumuksestaan Akseli ei koskaan luopunut.

“Kituva sydän, koska rauhan saanet! – Kalevalan runot ovat todella minulle niin pyhät, että esim. niitä laulaessa tuntuu kuin johonkin vahvaan, kumoamattomaan tukeen nojaisi väsynyttä päätään levoksi.”

Ilmarinen lentää kuun yli
1892, pastelliliitu paperille, 41,2 x 3,5cm, yksityiskokoelma

Kullervo kostajana
1893, vesiväri, 46 x 31cm, yksityiskokoelma

Lemminkäisen äiti, luonnos 2
1894, vesiväri, 22,5 x 25,3cm, yksityiskokoelma

Kullervo ja kostotar
1894, vesiväri, 48,5 x 32cm, yksityiskokoelma

Siirry muihin huoneisiin:

Etusivu | Näyttely | Yhteystiedot | Tukijat