LIIKE-, TOIMISTO-, KULTTUURI- JA PALVELURAKENNUSTEN KORTTELIALUEEN SEKÄ KATUALUEEN OSAN KÄYTTÖTARKOITUKSEN MUUTTAMINEN, IX-957-1, JUHLATALONKATU 7, MÄRKÄKEHRUUNPOLKU, KARTTA NO 7746Asemakaavan
muutoksen selostus, joka koskee 26. päivänä huhtikuuta
2005 päivättyä asemakaavakarttaa no 7746. Asemakaavan hyväksyminen
kuuluu kaupunginvaltuuston toimivaltaan.
Asemakaavan muutos laaditaan tontin IX-957-1 omistajan aloitteesta. Hakija on kuullut naapureita. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on ollut nähtävänä 30.10 - 20.11.2003. Voimassa olevan asemakaavan mukaan tontti on liike- ja toimistorakennusten sekä kulttuuritoimintaa palvelevien rakennusten korttelialuetta, jolle saadaan sijoittaa myös julkisten palvelujen tiloja. Asemakaavan muutoksella tehdään mahdolliseksi rakentaa tontille senioriasuntoja, tehostettua palveluasumista tarjoava ryhmäkoti sekä liike- ja toimistotiloja. Tontin rakennusoikeus on 5800 kem2. Tonttia sivuavalle Märkäkehruunpolulle saa voimassa olevan asemakaavan mukaan järjestää ajoyhteyden maanalaisiin pysäköintitiloihin. Naapuriin rakennetun pysäköintilaitoksen käyttö ei tällaista maanalaista yhteyttä tarvitse, minkä vuoksi kyseinen merkintä kaavasta poistetaan. Sen sijaan osalla Märkäkehruunpolkua sallitaan tontille ajo, mikä on tarpeen sekä tontin 957-1 että tontin 956-5 liikennöintiä varten.
2.1 Tunnistetiedot Asemakaavan
muutos koskee: Kaavan laatija: Tampereen kaupunki, yhdyskuntapalvelut, projektiarkkitehti Kristiina Jääskeläinen. Vireilletulosta on ilmoitettu 30.10.2003. 2.2 Kaava-alueen sijainti Kaava-alue sijaitsee Tampellan alueella kaupungin keskustassa. Se rajoittuu alueen pääkatuihin Tampellan esplanadiin ja Juhlatalonkatuun. 2.3 Kaavan nimi ja tarkoitus Tampellan alue, IX-957-1 ja katualuetta, Juhlatalonkatu 7, Märkäkehruunpolku, käyttötarkoituksen muutos. Kartta no 7746. 2.5 Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Asemakaavan
muutoshakemus 2.10.2003 liitteineen,
3.1 Selvitys suunnittelualueen oloista 3.1.1 Alueen
yleiskuvaus Luonnonympäristö Rakennettu
ympäristö Maanomistus 3.2 Suunnittelutilanne 3.2.1 Kaava-aluetta koskevat suunnitelmat, päätökset ja selvitykset 3.2.1.1 Seutukaava 3.2.1.2 Maakuntakaava
3.2.1.3 Yleiskaava 3.2.1.4 Asemakaava Märkäkehruunpolku on jalankululle varattu katu, jonka pohjoisosalle on merkitty varaus yleisiin pysäköintilaitoksiin johtavalle maanalaiselle ajoyhteydelle. 3.2.1.5 Tonttijako
ja pohjakartta
4.1 Asemakaavan suunnittelun tarve Tampellan
alue on maakuntakaavaehdotuksessa keskustatoimintojen aluetta (C). Alueella
sallitaan kaupunkitasoisen keskuksen toiminnat, joihin sisältyy
myös asuminen. Myös Tampereen keskustan osayleiskaava 1995:ssä
Tampellan alue on keskustan uutta asuntovaltaista laajenemisaluetta. 4.2 Suunnittelun käynnistäminen ja sitä koskevat päätökset Tontin 957-1 omistaja teki aloitteen tontin asemakaavan muuttamiseksi 2.10.2003. Tontin omistaja on neuvotellut kaupungin sosiaali- ja terveystoimen kanssa sosiaalitoimen yksiköistä mm. vanhusten päiväkeskuksen, alueen kotihoidon toimitilojen sekä dementiayksikön sijoittamisesta kortteliin 957 suunnitteilla olevaan rakennukseen. 4.3 Osallistuminen ja yhteistyö 4.3.1 Osalliset 4.3.2 Vireilletulo 4.3.3 Osallistumis- ja vuorovaikutusmenettely Hanke osallistumis- ja arviointisuunnitelmineen sekä hankesuunnitelmineen on kuulutettu nähtäväksi mielipiteitten saamista varten 30.10. - 20.11.2003 väliseksi ajaksi. Ilmoitus oli sanomalehdissä sekä kaavoituksen internet-sivuilla. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä hankesuunnitelma lähetettiin osallisille tiedoksi tutustumista ja mahdollisia mielipiteitä varten. Ainoat mielipiteet annettiin suullisina nähtävilläoloaikana, ja niissä kiirehdittiin hankkeen toteuttamista. 4.4 Asemakaavan tavoitteet 4.4.1 Lähtökohta-aineiston antamat tavoitteet Asemakaava on seutukaavan, vireillä olevan maakuntakaavan ja Keskustan osayleiskaava 1995:n tavoitteiden mukainen. Tonttia IX-957-1 koskeva rakennushanke on käynnistynyt naapurikorttelissa IX-960 toimivan Viola-kodin tarpeista saada toiminnalleen lisää tilaa. Hanke tekee mahdolliseksi Viola-kodin toiminnan laajentamisen vastaamaan kasvavaa kysyntää. Viola-kodin tarjoamien palvelujen kysyntä ylittää nykyisen selkeästi tarjonnan. Senioriasuntojen rakentaminen kaavailtujen palvelutilojen yhteyteen on osa hankkeen toiminnallista kokonaisuutta ja vastaa tältäkin osin Viola-kodin toteutunutta toimintamallia. Senioriasuntojen rakentaminen lisää myös merkittävällä tavalla mahdollisuuksia suunnitella uudisrakennus siten, että suunnitellun rakennuksen keskeinen asema Kanta-Tampellan alueen kaupunkikuvassa voidaan toteuttaa paikan merkitys huomioon ottavalla ja sitä korostavalla tavalla. 4.4.2 Asemakaavaratkaisun vaihtoehdot ja niiden vaikutukset Asemakaavan muutoksen laatiminen on käynnistynyt siksi, että voimassa olevan asemakaava ei salli asuntojen rakentamista korttelialueelle, vaikka hankkeeseen sisältyvät muut suunnitellut käyttötarkoitukset olisi voitu korttelialueella toteuttaa asemakaavan mukaisina. Hankkeen toiminnallinen kokonaisuus on Viola-kodin kokemusten pohjalta osoittautunut hyväksi. Rakennussuunnittelua ovat ohjanneet tulevien käyttötarkoitusten toiminnalliset vaatimukset sekä rakennuspaikan sijainnista johtuvat kaupunkikuvalliset ja arkkitehtoniset vaatimukset. Kaavallisina vaihtoehtoina ei ole tarkasteltu vaihtoehtoisia toimintamalleja eikä itse uudisrakennusta koskevia perusratkaisuja. 4.5.1 Vaikutukset yhdyskuntarakenteeseen Kanta-Tampellan alue on rakentumassa voimassa olevan asemakaavan mukaisesti ydinkeskustan laajenemisalueena Tampereen keskustan uudeksi asuntovaltaiseksi kaupunginosaksi. Sen tuleva asukasmäärä ja muiden alueella toimijoiden määrä tulee tavoitetilanteessa olemaan niin suuri, että alue ei esimerkiksi kaikkien peruspalveluiden osalta voi jäädä pelkästään muun keskustan olemassa olevien palvelujen varaan. Suunnitellulle käyttötarkoitukselle tontin sijainti on paras mahdollinen. Korttelia koskeva hanke kokonaisuudessaan tukee eri väestöryhmien toimintamahdollisuuksia lähiympäristössään. 4.5.2 Vaikutukset rakennettuun ympäristöön Tontti sijaitsee Tampellan uuden kaupunginosan toimintojen ja rakennetun ympäristön ytimessä, säilyvien arvorakennusten alueen sekä alueen uudisrakennusten liitoskohdassa. Juhlatalonkadun ja Tampellan esplanadin risteys on Tampellan alueen liikenteellinen solmukohta, johon välittömästi esplanadin pohjoispuolella liittyy kaupunginosan keskustori, Pellavantori. Kaavailujen mukaan Pellavantori ympäristöineen kehittyy kaupunginosansa aktiivista elämää sykkiväksi keskukseksi. Tavoitteeseen liittyy osaltaan torin koillisreunaan rajoittuvaa kaupunginosan keskuskorttelia koskeva suunnitelma, jossa Pellavantoriin rajoittuvaksi ja keskuskorttelin eteläosaa hallitsevaksi rakennukseksi on harkittu monipuolisia keskustatoimintojen tiloja käsittävää liike- ja toimistorakennusta, joka voi sisältää myös kulttuuritoimintoja sekä julkisten palvelujen tiloja. Myös tontille 957-1 suunnitellut toiminnat palvelevat kaupunginosan ja lähiympäristön asukkaita. Näin ollen tontille suunnitellun rakennuksen sijainti alueen muiden, asukkaille suunnattujen palvelujen tuntumassa ja keskeisten liikenneväylien varrella on erittäin hyvä. Tontin 957-1 uudisrakennuksella on suuri merkitys Tampellan alueen näkyvimmällä paikalla uuden kaupunginosan toimintojen ja rakennetun ympäristön ytimessä, säilyvien arvorakennusten sekä alueen uudisrakennusten liitoskohdassa ja alueen liikenteen solmukohdassa. Tampellan säilyvien, uuteen käyttöön muutettujen tehdasrakennusten ja kaupunginosan uudisrakennusten alueiden rajavyöhykkeelle on jo rakennettu tontin 957-1 naapurustoon tontille 956-6 ja kortteliin 954 uudisrakennukset, jotka ovat muodostuneet Tampellan esplanadin eteläisiksi päätteiksi. Näiden rakennusten kanssa tontille 957-1 rakennettava uudisrakennus muodostaa kaupunkikuvassa kokonaisuuden, jonka tulee olla harmoninen, keskeistä kaupunkitilaa reunustava rakennusryhmä. Näiden kolmen rakennuksen yhteinen tehtävä on myös kytkeä Vanha Tampella ja Uusi Tampella toisiinsa luontevasti ja rauhallisesti, ilman siirtymää korostavia, paikalle kuulumattomia elementtejä. Tontille 957-1 rakennettavaan rakennukseen sijoittuvien erilaisten toimintojen luonne vaikuttaa luonnollisesti rakennuksen suunnitteluun. Suunniteltu toiminnallinen kokonaisuus antaa mahdollisuuksia löytää ratkaisuja, joilla korttelialuetta koskevien kaupunkikuvallisten tavoitteiden saavuttaminen on mahdollista. 4.5.3 Vaikutukset sosiaalisiin oloihin Kaupungin sosiaalitoimi on tonttia 957-1 koskevassa hankkeessa mukana. Vanhusten palveluista mm. vanhusten päiväkeskus ja alueen kotihoidon toimitilat ovat suunniteltuun uudisrakennukseen sijoittuvia kaupungin yksiköitä. Myös osa Viola-kodin palveluista on vanhusten hoidon ostopalvelusopimuksella toteutuvia palveluja. Kaduntasokerrokseen sijoittuu lähistöltä uudisrakennukseen muuttava sosiaalitoimen Kyttälän neuvola sekä muita yleisöpalvelun tiloja. Suunnitelman mukainen palvelutarjonta lisää ja täydentää alueella jo toimivan Viola-kodin palveluja. Sen lisäksi palvelutarjontaa on tarkoitus monipuolistaa osoittamalla uudisrakennuksesta tiloja myös yksityisille yrittäjille. Rakennuksen sijainti laajenevan ydinkeskustan merkittävällä täydennysrakennusalueella tuo palvelut lähelle käyttäjiä täydentäen ympäristön palvelurakennetta. Koska paikan keskeinen sijainti merkitsee käyttäjille palvelujen helppoa saavutettavuutta, toteuttaa ratkaisu myös kestävän kehityksen tavoitteita.
5.1 Kaavan rakenne Tampellan alueella voimassa olevan asemakaavan mukainen alueen uuskäytön toteuttaminen on suurelta osin jo saatu valmiiksi. Asemakaavan muutos tontille 957-1 merkitsee voimassa olevan asemakaavan salliman käyttötarkoituksen tarkennusta. Muutos ei vaikuta voimassa olevan asemakaavan mukaisesti toteutuvan ympäristön yhdyskuntarakenteeseen vaan tukee alueella toteutuvaa kehitystä. 5.3 Aluevaraukset 5.3.1 Korttelialueet Tontin 6-kerroksisen asuinrakennuksen rakennusalan eteläosaan merkitään julkisivun ylimmän kohdan korkeusasemaksi +121.30. Se on sama kuin tontilla 956-6 ja korttelissa 954 olevien uudisrakennusten vastaavat korkeusasemat. Määräyksellä halutaan varmistaa, että edellä mainittu tavoite kyseisten kolmen rakennuksen asemasta Tampellan alueen keskeistä kaupunkitilaa rajaavana sekä Vanhan ja Uuden Tampellan toisiinsa luontevasti liittävänä rakennusryhmänä toteutuu kaupunkikuvassa harmonisella tavalla. Lähimpänä naapuritontin vanhaa makasiinirakennusta olevalla rakennusalan osalla kerrosluvuksi merkitään kaksi. Tontin itäosaan merkitään rakennusala talousrakennusta varten. Tontin autopaikkoja saadaan osoittaa Pellavantorin pysäköintilaitoksesta. Autopaikkoja tulee osoittaa 1 ap/ 90 m2. 5.3.2 Katualueet 5.4 Kaavan vaikutukset Kaavan vaikutukset on kuvattu kohdassa 4.5. Kaavan vaikutukset yhdyskuntarakenteeseen, rakennettuun ympäristöön ja kaupunkikuvaan ovat yleiskaavallisia tavoitteita toteuttavia.
6.1 Toteuttaminen ja ajoitus Uudisrakentaminen käynnistynee välittömästi asemakaavan muutoksen saatua lainvoiman. |